Suomen Mielenterveysseuran eettiset periaatteet
Mielenterveysseura kunnioittaa
ihmisyyttä ja ihmisarvon loukkaamattomuutta. Jokainen ihminen ansaitsee
arvon ihmisenä ihmisyytensä vuoksi.
Mielenterveysseura toimii YK:n ihmisoikeuksien, lasten ja alkuperäiskansojen oikeuksien sekä vammaisten oikeuksien julistusten mukaisesti.
Mielenterveysseura kohtelee jokaista ihmistä tasaveroisesti iästä, sukupuolesta, rodusta, aatteellisesta tai uskonnollisesta näkemyksestä, fyysisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Mielenterveysseura kunnioittaa jokaisen ihmisen oikeutta fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen turvallisuuteen ja riippumattomuuteen.
Mielenterveysseura kunnioittaa yksilön itsemääräämisoikeutta. Jokaisella ihmisellä on oikeus toteuttaa yksilöllisyyttään ja syvintä ominaislaatuaan ihmisenä, mikäli hänen toimintansa ei loukkaa muita.
Mielenterveysseura kunnioittaa jokaisen ihmisen oikeutta fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen kaikissa olosuhteissa.
Mielenterveysseura kunnioittaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaatetta ja pyrkii vaikuttamaan siihen, että periaatetta myös noudatettaisiin yleisesti.
Mielenterveysseuran auttamistyössä lähdetään asiakkaan omista, hänen itse ilmaisemistaan tarpeista ja korostetaan hänen omien voimavarojensa merkitystä.
Mielenterveysseura kunnioittaa jokaisen ihmisen yksityisyyttä. Seura toimii asiakastyössä niin, että vaitiolovelvollisuus toteutuu kaikissa asiakasta koskevissa asioissa.
Mielenterveysseura pyrkii kaikessa toiminnassaan siihen, että edellä mainitut perusarvot ja periaatteet toteutuvat mahdollisimman täydesti jokaisen yksilön, perheen ja ihmisryhmän elämässä.